Appelsiinijuustokakku

Työharjoittelupaikassa tein viikolla appelsiinijuustokakkua. Siitä tuli niin hyvää, että halusin tehdä sellaisen kotonakin.



 

Pohja:
15 digestive-keksiä
60 g voita
½ dl sokeria
1½ tl kanelia

Täyte:
4 dl kermaa
1 dl sokeria
1 rkl vaniljasokeria
400 g maustamatonta tuorejuustoa
1 appelsiinin kuorta
5 liivatelehteä
1 dl appelsiinimehua (appelsiinista puristettua)

Kiille:
3 liivatelehteä
2½ dl appelsiinimehua

Hienonna keksit. Sulata voi. Sekoita pohjan aineet sekaisin. Laita irtopohjavuoan (halkaisija 26 cm) pohjalle leivinpaperi ja levitä päälle keksi-voiseos.

Pistä liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. Vaahdota kerma ja sekoita joukkoon tuorejuusto ja sokerit. Pese appelsiini huolellisesti ja raasta sen kuori. Lisää kuoriraaste täytteeseen. Purista appelsiinista mehu. Kuumenna 1 dl mehusta kiehuvaksi ja sulata siihen liivatteet. Jäähdyttele hetki ja sekoita täytteeseen. Kaada täyte vuokaan ja anna hyytyä jääkaapissa 3-4 tuntia.

Anna kiilteen liivatteiden liota kylmässä vedessä. Kuumenna mehusta ½ dl kiehuvaksi ja sulata liivatteet joukkoon. Yhdistä lopun mehun kanssa ja odota tarvittaessa hetki, jotta seos jäähtyy huoneenlämpöiseksi. Kaada sitten varovasti täytteen päälle. Anna hyytyä jääkaapissa n. 2 tuntia ennen kakun irrottamista vuoasta.

Päällä olevat suklaasydämet ostin Prismasta. Tällaisessa paketissa on siis 40 tummaa ja 20 valkoista sydäntä.


Kommentit

  1. Aivan mahtavan värinen hyytelökakku! Pirteä ja raikas :)

    VastaaPoista
  2. Ihana kakku!Minäkin tykkään näistä hyytelökakuista tosi paljon. Tässä sinun kakussasi on erityisen kaunis koristelu. Sopii vaikka ystävänpäivään:o)

    VastaaPoista
  3. Onpas ihanan raikkaan näköinen kakku=)

    VastaaPoista
  4. Taidan tehdä tämän kakun nyt pikkujouluihin. Maistuisi varmaan raskaiden jouluruokien jälkeen. Teitkö kiilteen valmiista tuoremehusta vai puristitko appelsiineistä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt kysyt vaikeita, sillä aikaa tästä on mennyt tovi. Mutta molemmista se varmasti onnistuu ihan samalla tavalla. Luultavasti puristin appelsiinista mehut, käytin siitä ensin tarvittavan määrän täytteeseen ja loput käytin kiilteeseen (jatkoin sitten määrää purkkimehulla).

      Poista
  5. Minkä kokoinen vuoka sinulla oli? :)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti