"Peroffee" eli persikkainen banoffee

On tässä jonkun aikaa tehnyt mieli taas banoffee-kakkua. Toisaalta olisin halunnut kovasti kokeilla päärynäistä versiota, mutta kaapeissa ei ollut minkäänlaista päärynää, ei tuoretta eikä säilöttyä. Persikkaa sen sijaan löytyi purkki. Eli kokeillaan nyt vaikka sitä. Tällä hedelmäisellä kakulla voin myös osallistua nami-hiiren kakkukisaan. Samalla kokeilin valmistaa tuon toffeen Helin herkkuja -blogista löytyneen ohjeen mukaan. Pohjan tein Kinuskikissan ohjeella.


Pohja:
180 g Vanajan kaurakeksejä
1 prk (125 g) vauvan hedelmäsosetta

Täyte:
1 tlk (375 g) kondensoitua maitoa
4 rkl fariinisokeria
55 g voita

säilykepersikkaa

1 prk (250 ml) Flora Kuohu -kermaa
0,5 tl vaniljasokeria

Valmista pohja halkaisijaltaan 24 cm vuokaan. Hienonna keksit ja yhdistä keksimurska soseen kanssa. Levitä keksimuru-soseseos jauhotetuin sormin irtopohjavuokaan leivinpaperin päälle. Laita jääkaappiin odottelemaan täytteen valmistumista.

Kaada kondensoitu maito kattilaan, lisää fariinisokeri ja voi. Kuumenna, sekoita jatkuvasti ja kun kiehuu niin keitä n. 3 minuuttia koko ajan sekoittaen. Levitä keksipohjan pinnalle. Anna jäähtyä hetken. Levitä toffeen päälle valutetut ja pilkotut persikat.

Vaahdota kerma. Voit halutessasi maustaa sitä vaniljasokerilla. Levitä kermavaahto persikoiden päälle. Koristele kakku haluamallasi tavalla. Minä sirottelin päälle kaakaojauhetta ja vinkiksi täytteestä päällä on myös persikkaviipaleita.

Kommentit

  1. Kiitos mielenkiinnostasi kisailua kohtaan !
    Olen kopioinut kakkusi muiden kisakakkujen joukkoon.

    Terv. www.nami-hiiri.com

    VastaaPoista
  2. No niin, nyt kun kakkua on maisteltu voin sanoa, että banoffee-kakkuun tämä pohja ei sovi... Keksi-rasvaseos on paljon parempi. Nyt tuon keitetyn toffeen kanssa pohja on ihan tahmea. Persikka sopii kyllä, mutta uskoisin, että se päärynä olisi voittanut...

    VastaaPoista

Lähetä kommentti