Kookos-vaniljapullat

Itse pidän kookoksesta pullien mausteena ja kun tämä ohje sattui silmiini, piti sitä tietysti kokeilla. Sitä en enää muista, missä lehdessä ohje oli.

Ohjeessa neuvottiin väkertämään pullista kierrepullia, mutta koin homman sen verran sottaiseksi puuhaksi vaniljakreemin pursuessa joka puolelle, että tein vain osan taikinasta kierrepullina ja lopun taikinan kaulin levyksi, jolle levitin täytteen. Taikinalevyn pyöritin sitten rullaksi ja leikkasin siitä paloja paperivuokiin.





Puolen litran pullataikina

Täyte:
2 dl vaniljakreemijauhetta
5 dl vettä

1-2 dl kookoshiutaleita
Tee puolen litran pullataikina ja anna kohota.

Valmista täyte sekoittamalla vaniljakreemijauhe ja vesi keskenään. Nosta kreemi jääkaappiin hyytymään vähintään viideksi minuutiksi.

Jaa taikina kahteen osaan. Kauli suorakaiteen muotoiseksi levyksi. Levitä levylle puolet vaniljakreemistä. Ripottele päälle puolet kookoshiutaleista. Taita taikinalevy kaksinkerroin täytepuolet vastakkain. Leikkaa levy n. 3 senttimetrin paksuisiksi suikaleiksi. Käännä suikaleita spiraaliksi ja kiedo solmuun.

Nostata, voitele kananmunalla ja ripottele pinnalle raesokeria ja kookoshiutaleita. Paista 225 asteessa n. 12-15 minuuttia.

Kommentit