Salmiakkitiikerikakku

Teki mieli leipoa kuivakakkua jollakin uudella ohjeella. Sitten löysin nettiselaimen kirjanmerkeistä Apteekin Salmiakki-sivuston, jossa on erilaisia salmiakkiohjeita. Sieltä bongasin nyt tämän tiikerikakkuohjeen ja kun kaapissa oli tuota kyseistä Apteekin Salmiakki -mixeriä, niin eikun leipomaan. Kannattaa aloittaa salmiakkikastikkeen teosta, jotta kastike ehtii jäähtyä.



Vahvan salmiakkikastikkeen perusohje
  • 3 dl Apteekin Salmiakki mixeriä
  • 1/2 dl siirappia
  • 1 1/2 rkl maissitärkkelystä (Maizena)
Mittaa aineet kattilaan. Kuumenna seosta koko ajan sekoittaen muutaman minuutin ajan, kunnes seos sakenee. Anna jäähtyä.



Salmiakkitiikerikakku
  • 250g voita
  • 2 dl sokeria
  • 3 munaa
  • 3 ½ vehnäjauhoja
  • 2 tl leivinjauhetta
  • 2 tl vanilliinisokeria
Salmiakkiraitoihin:
  • 1/3 kakkutaikinasta
  • 1 ½ dl valmista salmiakkikinuskia tai salmiakkikastiketta
  • ¼ dl vehnäjauhoja.
Vatkaa sokeri ja rasva keskenään.
Lisää munat yksitellen samalla hyvin vatkaten.
Kääntele lopuksi kuivat aineet taikinaan.Sekoita salmiakkiraita-aineet keskenään.

Kaada taikinat kerroksittain pitkulaiseen voideltuun ja korppujauhotettuun kakkuvuokaan (jätin vuoan jauhottamatta).
Vetele taikinaa sieltä täältä haarukalla pohjasta pintaan päin.
Paista kakku 175-asteisen uunin alaosassa noin 50 minuuttia.
Peitä pinta tarvittaessa leivinpaperilla paistamisen loppupuolella.



Ja mikä oli sitten lopputulos? Todella vahvalle salmiakille maistuu tuo tumma osuus kakussa. Tätä voisi kokeilla vielä uudelleen, mutta silloin teen tuon kastikkeen vähän miedomman makuiseksi sivuston Lakritsaisempi kastike -ohjeella.

Kommentit

  1. Aikas jänskältä kuulostaa... Minä tein tänään myös tikrukakkua, kylläkin paljon perinteisempää versiota. ;)

    VastaaPoista
  2. Vaikuttaapa varsin herkulliselta :)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti