Uuden kakkuvuoan testausta

Alennusmyynneistä sattui käsiini tähdenmallinen silikonivuoka. Pitihän sitä kokeilla ja reseptiksi valitsin aikaisemmin tekemäni banaanisuklaakakun. Näin kävi, koska pöydällä oli kypsiä, jo vähän mustuneita banaaneja.


Koska kakkuvuoka on vähän pienempi, tein ohjeen tällä kertaa niillä alkuperäisillä mitoilla. Tuli juuri sopiva annos taikinaa. Ajattelin sitten, että paistoaikaa pitää vähentää, koska kakkuvuoka on melko matala. Pelkäsin, että kärähtää liian kuivaksi. Niinpä paistoin kakkua vähän alle tunnin ja tikulla koitettaessa se tuntuikin kypsältä. Mutta kun sitten yritin irrottaa kakkuvuokaa, se jäikin vähän kiinni sakaroiden päistä ja kakun pinta tuntui turhankin kostealta. No, onneksi kakku oli kuitenkin kypsä ja ulkonäköä saattoi parantaa tomusokerihunnutuksella.

Kakku maistui kyllä taas tosi hyvältä.

Kommentit