Broilerin koipi-reisiä riisipedillä

Harvemmin meillä tulee laitettua broilerin koipi-reisiä, sillä niiden syöminen on todellakin sotkuista puuhaa. Yleensä meillä ostetaankin broileri rintafileiden tai rintaleikkeiden muodossa. Mutta onhan näissä koipi-reisissä tuo maku kyllä parempi.



Tällä tavalla kun tekee riisit ja broilerit samassa vuoassa uunissa, on ruuanlaitto helppoa ja odotellessa voi vaikka ulkoilla :)

Ostan nykyään broilerit aina maustamattomina, olen niin kyllästynyt niihin valmiiksi maustettuihin. Nämä koipi-reisipalat maustoin noin tuntia ennen uuniin laittoa hieromalla pintaan vähän mietoa currytahnaa. Lisäksi maustoin ne paprikajauheella, suolalla ja sitruunapippurilla.

Voidellun vuoan pohjalle sekoitin ensin 7dl kiehuvaa vettä ja 1,5 kanaliemikuutiota. Värin vuoksi lisäsin vielä vähän kurkumaa ja maun vuoksi vielä vähän suolaa. Sekoittelin joukkoon purkin smetanaa ja sitten kaadoin joukkoon n. 3,5 dl riisiä. Riisin päälle levittelin pussillisen herne-maissi-porkkanaa. Broilerin palat levittelin sitten vuokaan päällimmäiseksi.

Koko komeus uuniin 200 asteeseen noin tunniksi ja valmista oli. Broilerit maistuivat hyviltä ja erityisesti tuo riisi-kasvisseos oli niiiiiin hyvää.

Kommentit

  1. Smetanapurkin koko?

    VastaaPoista
  2. Tää vastaus tulee nyt todella todella myöhässä, mutta smetana purkin koko lienee ollut 120 g.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti