29.12.2011

Banaanikakkua

Teki mieli leipoa kuivakakkua ja muistelin nähneeni jossakin blogissa hyvältä vaikuttavaa banaanikakkua. Pöydällä oli taas sopivasti tummumaan alkaneita banaaneja, joten niille piti löytää käyttöä. En tiedä minkä ohjeen olin aikanani bongannut, mutta nyt silmiin osui Cebicin keittiön hehkuttamaa reseptiä. Pakkohan sitä oli kokeilla ja kyllä kannatti. Jo pelkkä taikina oli niiiiiiin hyvää ;)




2 kananmunaa
2 kkp eli 3 dl sokeria
2 banaania muussattuna
2 tl leivinjauhetta
1 tl soodaa
2 tl vanilliinisokeria
8 rkl kermaa tai kermaviiliä
150 g voisulaa
2 kkp eli 3 dl vehnäjauhoja
kanelia maun mukaan (laitoin n. ½ tl)

Sekoita kaikki aineet järjestyksessä kulhossa. Kuivat aineet voi myös sekoittaa keskenään, mutta toimii näinkin. Taikina on hyvin kuohkeata ja löysähköä. Voitele ja korppujauhota vuoka, kaada taikina vuokaan ja paista 200 asteessa vajaa tunti. Anna kakun jäähtyä kunnolla ennen kumoamista.

Tällä ohjeella sain aikaiseksi kaksi pientä kakkua. Tähden mallinen on paistettu silikonivuoassa ilman korppujauhotusta, päälle ripottelin tomusokeria. Toinen vuoka on voideltu ja korppujauhotettu ja kakusta tuli pieni ja soma.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti