10.7.2012

Cannellonit

En tiedä miksi cannelloneja tulee tehtyä niin harvoin, sillä ne ovat kuitenkin hyvää pastaruokaa. Sitä paitsi vähemmällä vaivalla valmistuvaa kuin esimerkiksi lasagne :)

Ostin Myllyn Paras Cannelloni -paketin ja sen mukana tulevaa ohjetta mukailin tehdessäni jauhelihacannelloneja.


½ pkt cannelloneja (eli 12 putkiloa)

n. 300 g jauhelihaa
1 punasipuli
2  valkosipulinkynttä
1 pienehkö porkkana raasteena
1 dl vettä
1 rkl lihafondia
1-2 rkl sambal olekia
1/4 tl valkopippuria
1 rkl oreganoa
1 rkl basilikaa
50 g juustoraastetta (minulla sekoitus emmentalia ja mozzarellaa)

Päälle:
n. 1,5 dl ruokakermaa
n. 200 g Rainbow:n yrttimaustettua Paseerattua tomaattia
50 g juustoraastetta (samaa kuin täytteessä)

Ruskista jauheliha ja lisää hienonnetut sipulit, raastettu porkkana, vesi ja mausteet. Lisää lopuksi juustoraaste ja sekoita.

Laita täytettä putkien sisään vaikkapa pikkulusikalla. Täytä putket täyteen ja lado ne sitä mukaan voideltuun uunivuokaan yhdeksi kerrokseksi.

Sekoita kerma, paseerattu tomaatti ja juustoraaste. Kaada seos putkien päälle.

Kypsennä canneloneja 225 asteessa uunin alatasolla 20-30 minuuttia.

Ja kyllä taas maistui :)

2 kommenttia:

  1. Onnistuuko cannellonit ilman kermaa?

    Terveisin,
    Pikaisesti vastausta tarvitseva

    VastaaPoista
  2. Moikka anonyymi... tämma vastaus ei nyt kauheen pikaisesti tullut kun olen ollut täältä blogistani poissa jonkun aikaa :( Mutta joo, miksei onnistuisi ilman kermaa... sitähän olen laittanut vain tuohon päälliseen... Päälle on vain hyvä saada jotain kostuketta, että cannellonit eivät kuivu uunissa :)

    VastaaPoista