Kuukan helpot ja herkulliset sämpylät

Radiota toisella korvalla kuunnellessani kuulin, että Minna Kuukka oli jakanut instassaan tosi helpon sämpyläohjeen. Piti sitten käydä kurkkaamassa. Sunnuntaipäivän kuluksi piti sitten kokeilla ja herkullista tuli.



25 g tuorehiivaa
1,5 tl suolaa
1,5 rkl juoksevaa hunajaa

Sekoita edelliset keskenään.

Lisää 5 dl vettä + 1 dl maitoa kädenlämpöisenä edelliseen ja sekoita.

Lisää 11 dl vehnäjauhoja ja sekoita. Älä vaivaa.

Jätä liinan alle kohoamaan noin 1-1,5 tuntia. Kaada jauhotetulle pöydälle ja ripottele päälle vähän jauhoja. Leikkaa paloiksi, älä pyörittele.

Paista 250 asteessa noin 15 minuuttia. Itse paistoin nuo kaksi pellillistä yhtäaikaa kieroilmauunissa 225 asteessa.

Kommentit

  1. Resepti on alkujaan Anna Bergenströmin. Hän antoi sille nimen Fantastinen leipä.

    Ikävää, ettei Kuukka kertonut reseptin alkuperää.

    VastaaPoista
  2. Jos reseptin kertoo omin sanoin, idean lähteen mainitseminen ei ole välttämätöntä. Joissain tapauksissa toki kohteliasta.

    VastaaPoista
  3. Kiitos tiedosta, minähän en tosiaan tuota voinut tietää. Mainitsen kyllä lähteen, mistä itse reseptin löydän. Ainahan se paikka ei ole se alkuperäinen reseptin luonut.

    VastaaPoista
  4. Nyt kyllä on niin yleinen ohje, että tuskin tätä kukaan voi omiin nimiinsä laittaa tai pahoittaa mieltään, ettei ole omaa nimeä laitettu :)

    VastaaPoista
  5. Niin maailma on täynnä sämpyläreseptejä , mikä sitten on alkuperäinen...

    VastaaPoista

Lähetä kommentti