Täytetyt paprikat Omnialla

Oltiin reissussa asuntoautolla ja ruokaa piti saada. Omnia-uunilla valmistui herkulliset täytetyt paprikat. En tarkkaan katsonut paistoaikaa, mutta puolisen tuntia jossakin keskilämmön vaiheilla. Paprikaa ei oltu esikypsennetty, mutta tuossa ajassa ehti hyvin pehmenemään.


Eli paprika puoliksi ja siemenet pois sisältä. Kypsensin kuskusin valmiiksi. Paistoin paistinpannulla broilerisuikaleita, jotka maustoin niillä mausteilla mitä reissussa mukana oli kuten mm. suolaa, mustapippuria, yrttisekoitusta, timjamia, sipulijauhetta ja valkosipulia. Päälle kaadoin kostukkeeksi vähän ruokakermaa.

Paprikakupin pohjalle lusikoin kuskusia, päälle kermaista broileria ja päälle vielä lisää kuskusia. Koko komeuden päälle nokare sinihomejuustoa ja lopuksi vielä juustoviipaleita. Paisto tosiaan kaasuliedellä Omniassa noin puoli tuntia. 

Kyllä muuten maistui ja osoittautui hyväksi reissuruuaksi. Täytteet voi esimerkiksi tehdä jo kotona valmiiksi ja vain kypsentää ruuan autossa, mutta helppoa tuo oli retkiolosuhteissakin.

Kommentit