Tattirisotto

Kuivan kesän jälkeen löysimme vihdoin vähän herkkutatteja metsästä. Niistä piti sitten tehdä tattirisotto. Googlen avulla löysin erilaisia ohjeita, joista sitten sovelsin tämän oman version.

salottisipuli
3 valkosipulinkynttä
reilusti voita pannulle
4 dl risottoriisiä
pilkottuja tatteja
2 dl valkoviiniä
8 dl vettä
4 rkl kasvisfondia
suolaa
mustapippuria
n. 1 dl parmesaaniraastetta
persiljaa
timjamia

Keitä vesi, johon on sekoitettu fondi. Kuullota pannulla voissa sipulisilput ja risottosiisi. Lisää valkoviini ja sekoittele riisiä, kunnes kaikki viini on imeytynyt riisiin. Lisää kasvisfondilientä noin desi kerrallaan ja sekoittele, kunnes liemi on imeytynyt riisiin. 

Itse paistoin pilkottuja tatteja samalla siinä sivussa ja tässä vaiheessa heitin jo vähän pehmenneitä tatinpaloja risoton joukkoon. 

Jatka kasvisfondiliemen lisäämistä vähän kerrallaan sekoitellen risottoa koko ajan. Lisää lopuksi parmesaani ja mausteet. Muista, että risotto ei odota syöjiä, vaan syöjät odottavat risottoa. Risoton kuuluu olla vähän löysää ja itse riisin al dente.

Kommentit