8.7.2019

Peruna-lihapullavuoka

Tätä on pitänyt kokeilla jo pitkään ja vihdoin kokeilu tapahtui. Oli kyllä hyvää, tätä pitää tehdä toistekin. Ohje löytyi alunperin Herkkusuut.com-sivulta.

  • 5 suurta perunaa
Lihapullat
  • 700 g jauhelihaa
  • 2 rkl hienonnettua persiljaa
  • 1 hienonnetun keltasipulin
  • 2 tl paprikajauhetta
  • 1 tl suolaa
  • 1 tl pippuria
Kastike
  • 50 g voita
  • 1 dl vehnäjauhoja
  • noin 4 dl maitoa
  • suolaa
  • pippuria
  • muskottipähkinää
  • 200 g juustoraastetta
Keitä kuoritut perunat melkein kypsäksi. Viipaloi ne noin sentin paksuisiksi viipaleiksi. Asettele ne voideltuun vuokraan pohjalle ja reunoille.

Sekoita lihapullataikina ja muotoile siitä isoja lihapullia. Asettele lihapullat ja loput perunaviipaleet vuokaan kuvan mukaisesti. (Kuva napattu herkkusuut-sivulta).


Valmista kastike sekoittamalla jauhot sulatettuun voihin. Lisää maito vähitellen koko ajan sekoitellen. Anna kiehahtaa ja hauduta viitisen minuuttia miedolla lämmöllä välillä sekoitellen. Mausta. Voit lisätä maitoa, jos kastike tuntuu paksulta. Voit myös sekoittaa hiukan juustoraastetta kastikkeen joukkoon.

Kaada kastike vuokaan perunoiden ja lihapullien päälle. Lisää päälle vielä juustoraastetta.
Paista 175 asteessa uunissa noin 35-40 minuuttia.

20.4.2019

Duchesse-perunat

Kaipasin jotain uutta perunalisäkettä. Paljonkaan ei tarvinnut googlata, kun päätin kokeilla duchesse-perunoita. Helppoa ja hyvää.

Ainekset pellilliseen:

1 kg jauhoisia perunoita esim. rosamunda
1 rkl voita
1 valkopippuria
1 tl sokeria
2 tl suolaa
2 kananmunan keltuaista

Keitä perunat kypsäksi. Kaada vedet ja jätä jäähtymään. Hienonna perunat vaikka haarukalla tai perunapuristimella. Sekoita joukkoon voi ja mausteet. Lisää keltuaiset ja sekoita huollella.

Laita uunipellin päälle leivinpaperi ja pursota perunamassa näteiksi kiekuroiksi sellaisella välistyksellä, että ne mahtuvat hiukan turpoamaan uunissa.

Paista Duchesse-perunat 215C uunissa 10-15 minuuttia, kunnes pinta on kauniin ruskea.



Vinkki: Duchesse perunamuusin voi tehdä valmiiksi pakkaseen ja ottaa sieltä käyttöön tarvittaessa.