31.1.2010

Rahkapiirakka

Tällä ohjeella olen tehnyt rahkapiirakkaa jo reilut parikymmentä vuotta. Nyt tavallisen rahkan tilalle laitoin Valion kausituotteen valkosuklaa-lime -rahkan ja kermamaidon korvasin pelkällä hyla-kuohukermalla.



Pohja:
75 g voita tai margariinia
½ dl sokeria
1 muna
2 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta

Päälle:
1 tkl rahkaa
1 dl kermamaitoa
1 muna
½ dl sokeria
1 tl vaniljasokeria

Vaahdota rasva ja sokeri ja lisää muna vatkaten. Sekoita joukkoon jauho-leivinjauheseos. Levitä taikina matalaan pieneen piirakkavuokaan.

Sekoita täytteen aineet keskenään ja kaada seos pohjan päälle vuokaan.

Paista 200 asteessa n. 25 minuuttia.

30.1.2010

Arvonta kävijämäärän kunniaksi on ratkennut

Arvonta on nyt suoritettu. Voittajaksi selviytyi Ekku. Onnea voittajalle!



Tällaisen palkinnon Ekku vastaanotti, toivottavasti suklainen yllätys miellytti.

Syksyllä aloitin vihdoin oman blogin pitämisen. Sitä oli minulle jo useampaan kertaan ehdotettu. Lopulta annoin periksi ja Anun keittiössä -blogi sai alkunsa. Tässä sitä nyt ollaan ja blogimaailma on vienyt minut mennessään... ellen päivitä omaa blogiani niin seikkailen teidän kaikkien muiden blogeissa ihailemassa upeita aikaansaannoksia.

Nyt kävijämäärä alkaa lähestyä viidentuhannen tasalukua. Sen kunniaksi päätin, että on aika suorittaa ensimmäinen arvontani. Jos siis haluat osallistua palkinnon arvontaan, kommentoi tätä kirjoitusta. Muista laittaa mukaan sähköpostiosoitteesi (ellei sinulla ole blogia, jonka kautta löydän sinut), jotta voin ottaa yhteyttä voiton osuessa kohdallesi.

Osallistuminen arvontaan päättyy lauantaina 30.1.
Siispä onnea arvontaan!

Kuvassa seropimme Bisse :)

28.1.2010

Appelsiinikakku

Eksyin Siiliparatiisin blogiin ja sieltä löysin kokeilun arvoisen appelsiinikakun reseptin. Ja tämä todellakin on hyvä kakku, suosittelen. Itse päällystin kakun vielä appelsiinimehu-tomusokeri seoksella, jonka keltaista väriä vahvistin keltaisella pastavärillä. Koristeet kaapista löytyneitä marsipaanikukkia.




200g margariinia
2 dl sokeria
3 kananmunaa
4 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1 tl vanilliinisokeria
1 appelsiini
1 dl kermaa tai maitoa

Kostuttamiseen; appelsiinimehua

1. Pese ja raasta appelsiini
2. Vatkaa margariini ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Lisää munat yksitellen voimakkaasti vatkaten.
3. Sekoita kuivat aineet ja raastettu appelsiininkuori. Lisää seos taikinaan. Lisää kerma.
4. Sekoita tasaiseksi ja kaada voideltuun sekä jauhotettuun vuokaan.
5. Paista n.50min. uunin alatasossa 175 asteessa.
6. Kaada/lusikoi appelsiinimehua (n.1dl) kypsän kakun päälle. Anna vetäytyä hetki ja kumoa kakku lautaselle.

Lasagne täysjyväpastasta

Kesällä olin Ideakeittiön kakkukuva-kilpailussa yksi kuudesta palkitusta ja sain palkinnoksi mm. Unileverin tuotteita. Mukana siellä oli myös Knorr Täysjyvä Lasagne ateria -pakkaus. Paketti oli hautautunut kaapin perälle, joten olin unohtanut sen kokonaan. Yhtenä päivänä päätin tehdä lasagnea ja samalla kertaa tuo paketti osui silmiini. Siis kokeiluun....

Itse pidän kyllä paljon enemmän tavallisesta lasagnesta, joten enpä taida tätä itse ostaa.  Mutta tulipa kokeiltua :)




20.1.2010

Ilmoittautuminen SLY10-kierrokselle

Pitkään ihmettelin blogeissa kerrotuista SLY-paketeista. Sittemmin ymmärsin, mistä tässä leikissä on kyse. Vaikutti niin kivalta, että päätinpä itsekin osallistua ja nyt olen siis ilmoittautunut 10-kierrokselle. Vähän jännittää :D



17.1.2010

Appelsiinijuustokakku

Työharjoittelupaikassa tein viikolla appelsiinijuustokakkua. Siitä tuli niin hyvää, että halusin tehdä sellaisen kotonakin.



 

Pohja:
15 digestive-keksiä
60 g voita
½ dl sokeria
1½ tl kanelia

Täyte:
4 dl kermaa
1 dl sokeria
1 rkl vaniljasokeria
400 g maustamatonta tuorejuustoa
1 appelsiinin kuorta
5 liivatelehteä
1 dl appelsiinimehua (appelsiinista puristettua)

Kiille:
3 liivatelehteä
2½ dl appelsiinimehua

Hienonna keksit. Sulata voi. Sekoita pohjan aineet sekaisin. Laita irtopohjavuoan (halkaisija 26 cm) pohjalle leivinpaperi ja levitä päälle keksi-voiseos.

Pistä liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. Vaahdota kerma ja sekoita joukkoon tuorejuusto ja sokerit. Pese appelsiini huolellisesti ja raasta sen kuori. Lisää kuoriraaste täytteeseen. Purista appelsiinista mehu. Kuumenna 1 dl mehusta kiehuvaksi ja sulata siihen liivatteet. Jäähdyttele hetki ja sekoita täytteeseen. Kaada täyte vuokaan ja anna hyytyä jääkaapissa 3-4 tuntia.

Anna kiilteen liivatteiden liota kylmässä vedessä. Kuumenna mehusta ½ dl kiehuvaksi ja sulata liivatteet joukkoon. Yhdistä lopun mehun kanssa ja odota tarvittaessa hetki, jotta seos jäähtyy huoneenlämpöiseksi. Kaada sitten varovasti täytteen päälle. Anna hyytyä jääkaapissa n. 2 tuntia ennen kakun irrottamista vuoasta.

Päällä olevat suklaasydämet ostin Prismasta. Tällaisessa paketissa on siis 40 tummaa ja 20 valkoista sydäntä.


16.1.2010

Pullapäivä

Pitkästä aikaa innostuin leipomaan pullaa. Jopa niin paljon, että tekaisin samantien puolentoista litran taikinan :D

Kokeilin ison taikinan tekoa uudella yleiskoneellani ja samalla sain käytettyä vanhemmat hiivat jääkaapista. No, kun olin lisännyt yli puolet jauhoista taikinaan, aloin epäillä, että tällä koneella ei noin isoa hiivataikinaa tehdäkään. Taikinakulho oli jo aika täynnä ja taikinakoukku uhkasi hukkua taikinaan kokonaan. Lukaisin sitten siinä koneen käyttöohjeita ja huomasin, että eihän hiivataikinaan saa laittaa niin paljon jauhoja, kuin tähän taikinaan pitäisi niitä laittaa. Eli taikinan vaivaus jatkui sitten käsin. Vähän liikaa siihen sitten tuli lopulta jauhoja laitettua, mutta hyvät pullat niistä syntyi silti.




Leivoin sitten lopulta kolmenlaisia pullia. Ensin syntyi perinteisiä kanelikorvapuusteja, joista tosin suurin osa "räjähti" uunissa levälleen. Kuvassa mallina niitä onnistuneita :) Toiseksi tein rullia, joissa täytteenä vadelmamarmeladia ja wienernougat-crushia. Kolmantena on vaniljakreemitäytteisiä pullia.

Pullataikina

Tajusin tänään, että en ole laittanut tänne vielä ohjetta pullataikinalle. Tällä ohjeella teen omat pullani. Koulussa opettajan kanssa kinattiin siitä, pitääkö pullataikinaan laittaa kananmunaa. Itse en ole koskaan niin tehnyt. Äidiltä opittua... kotona leivottiin pullaa varmaan joka viikko, eikä taikinaan koskaan laitettu munaa :D

5 dl maitoa / vettä
50 g tuorehiivaa
2 dl sokeria
2 tl suolaa
2 rkl jauhettua kaardemummaa
175 - 200 g sulatettua voita / margariinia
n. 900 g vehnäjauhoja

Helposti saat laktoosittomia pullia, kun teet taikinan veteen ja käytät laktoositonta rasvaa. Ja munattomia niistä saat, kun et voitele niitä munalla. Tähän voiteluun sain muuten vinkin nykyisessä työssäoppimispaikassa: jos tarvitset munattomia pullia, voit voidella ne kahvilla.

Ai niin, ja annan vielä toisen vinkin, jonka opin koulussa opiskelukaverilta: pulla-, leipä- tai sämpylätaikinaa pöydällä leivottaessa voi jauhojen tilalla käyttää ruokaöljyä. Eipähän enää jauhot pöllyä keittiössä niin paljon leivottaessa.

12.1.2010

Hedelmäinen possupata

Piti kokeilla jotain uutta ruokaa possun lihasta välillä ja tällaiseen reseptiin sitten päädyin, Kodin kuvalehdestä 19/2009 näyttää olleen. Ei hassumpaa, mutta meidän krantulle perheelle ei oikein maistunut. Tässä tuo nyt kuitenkin, jos joku muu siitä tykkäisi.



500 g possun ulkofilettä (itselläni oli sisäfilettä)
300 g perunoita
2 porkkanaa
1 sipuli
1 paprika (mulla ei ollut, käytin sitten vähän paprikajauhetta mausteena)
1-2 omenaa
10-20 luumua (itse käytin liotettuja kuivattuja luumuja)
1 ruukku timjamia tai persiljaa (käytin kuivattua)
5 dl lihalientä
1 tlk (400 g) tomaattimurskaa
yrttisuolaa
rouhittua mustapippuria

Leikka possun filee vajaan sentin paksuisiksi viipaleiksi. Ruskista viipaleet voissa tai öljyssä. Sirottele pinnalle vähän suolaa. Nosta syrjään odottamaan.

Kuori kasvikset ja leikkaa suupaloiksi. Ruskista ne samassa padassa kuin possu, kahdessa erässä. Halkaise luumut ja poista kivet. Silppua yrtit.

Laita kaikki ainekset kerroksittain pataan - säästä kuitenkin muutama lihaviipale possupadan pinnalle. Sirottele kerrosten väliin myös hieman yrttisuolaa ja mustapippuria. Sekoita lihaliemi ja tomaattimurska. Kaada ruuan päälle. Laita loput lihaviipaleet päällimäiseksi.

Hauduta ruokaa kannen tai folion alla 175 asteessa uunin alatasolla 2-3 tuntia. Viimeisen tunnin ajaksi voit alentaa uunin lämpötilan 100 asteeseen.

11.1.2010

Sienipiirakka suppilovahveroista

Valtavasta reseptipinostani osui käteeni tämä ohje. Mistähän lie tullut, olisikohan jäänyt käteen Turun Ruokamessuilta. No, tulipa kokeiltua ja on kyllä paras tähän astisista sienipiirakkaohjeista, joita olen kokeillut.




Pohja:
50 g voita
0,3 dl vettä
1 kananmuna
0,5 dl porkkanaraastetta
1 tl leivinjauhetta
1 dl ruisjauhoja
1,5 dl vehnäjauhoja

Täyte:
1 l suppilovahveroita
2 sipulia
voita
1,5 dl parmesaania
2 kananmunaa
2 dl ruokakermaa
suolaa
mustapippuria

Tee ensin pohja. Sekoita jauhot ja leivinjauhe keskenään. Sen jälkeen sekoita kaikki aineet yllä mainitussa järjestyksessä tasaiseksi taikinaksi. Painele piirakka vuokaan ja paista 225 asteessa 5 minuuttia. Tee samalla täyte.

Paista sieniä kunnes neste on haihtunut (itsellä oli pakasteessa jo paistettuja suppilovahveroita). Lisää hienonnettu sipuli ja paista sieni-sipuliseos valmiiksi (itselläni oli vain pieni määrä silputtua punasipulia). Sekoita muut täyteaineet kulhossa. Lisää sieni-sipuliseos juuri ennen paistamista muna-kermaseokseen. Itse lisäsin tässä kohtaa vielä kinkkurouhetta. Tarkista maku ja kaada täyte pohjan päälle. Paista vielä noin 15-20 minuuttia, kunnes piirakka on hyytynyt.

10.1.2010

Kolmen minuutin suklaavaahto

Todella helppo ja nopea, makea ja herkullinen jälkiruokaohje tulee tässä. Ohjeen olen löytänyt Ideakeittiöstä.



2,5 dl Flora Vanillaa
150 g maustamatonta tuorejuustoa
3 rkl kaakaojauhetta
3 rkl sokeria

Pinnalle:
kaakaojauhetta

Vatkaa Vanilla kuohkeaksi vaahdoksi. Sekoita joukkoon tuorejuusto, kaakaojauhe ja sokeri. Kaada vaahto kulhoon tai annostele annoslaseihin. Ripottele pinnalle kaakaojauhetta.

Kukkakaalisosekeitto

Tämä herkullinen sosekeitto-ohje on alunperin Ideakeittiön-sivuilta. Itse vähän jouduin muokkaamaan sitä, kun kaikkia aineita ei kaapeista löytynyt. Mutta ah.... niin hyvää siitä tuli sittenkin.



200 g kukkakaalia
1 peruna
4 dl vettä
kasvisfondia
pieni sipuli
2 rkl Flora Culinessea
1 prk smetanaa
4 pekoniviipaletta

Paista pekoniviipaleet rapeiksi uunissa tai pannulla. Huuhtele kukkakaali ja irrota nuput. Kuori ja kuutio peruna. Kuullota hienonnettu sipuli rasvassa, lisää kukkakaalit ja perunat. Kaada sekaan vesi ja lisää kasvisfondia. Anna kiehua kunnes perunat ja kukkakaali ovat kypsiä. Lisää keittoon smetana ja soseuta sauvasekoittimella. Tarjoa keitto rapeaksi paistetun pekonin kanssa.

9.1.2010

Burgundinpata

Syksyllä kävin ystävän kanssa leffateatterissa katsomassa elokuvan Julie & Julia. Siinä tehtiin pariin otteeseen burgundinpataa ja se näytti todella hyvältä (onneksi leffassa ei ole tuoksuefektejä). Kuola valuen lähdettiin leffasta kotiin ja päätin, että kyllä minäkin vielä joskus teen tuota samaa pataa.

No, eilen koulussa sain sitten parini kanssa tehdä meille ruuaksi burgundinpataa. Ohje napattiin netistä kotikokki.net-sivulta. Teimme kolminkertaisen annoksen ja teimme pieniä säätöjä joihinkin määriin ja esim.  herkkusieniä ei löytynyt koulusta ollenkaan, ne jäivät meillä kokonaan pois. Sen sijaan lisäsimme joukkoon pekonia paistettuna, sillä se kuuluu useimmissa ohjeissa burgundinpataan.




500 g naudan paistia
3 rkl vehnäjauhoja
2 dl vettä
2 dl punaviiniä
70 g tomaattipyreetä
1 lihaliemikuutio
8 pikkusipulia
4 valkosipulinkynttä
4 laakerinlehteä
2 tl timjamia
1 tl mustapippuria
1 tl suolaa
3 kpl porkkanaa
0,5 purjoa
200 g herkkusieniä
0,5 dl persiljaa

Leikkaa paisti n. 2-3 cm:n kokoisiksi palasiksi ja ruskista palat pannulla rasvassa pienissä erissä. Laita lihapalat pataan / kattilaan ja ripottele jauhot päälle. Lisää vesi käyttämällä se pannun kautta.

Lisää punaviini, tomaattipyre, liemikuutio (meillä oli lihaliemijauhetta), sipulit kokonaisina, valkosipulit kokonaisina tai pilkottuina sekä mausteet persiljaa lukuunottamatta.

Keitä n. tunti (mieluummin vähän enemmän). Sekoita välillä ja lisää tarvittaessa vettä.

Lisää porkkanat viipaloituina (meillä oli valmista kuutiota) ja noin 10 minuuttia sen jälkeen viipaloitu purjo ja herkkusienet.

Hauduta vielä 20-30 minuuttia. Lisää ennen tarjoilua kastikkeen päälle vielä tuoretta persiljaa silputtuna.

Kastike oli oikeasti hyvää... varmastikin teen tätä joskus uudelleen :)

6.1.2010

Rullaleipä

Meinasin nimetä tämän ensin leipärullaksi, mutta oikeestaan tämä on rullaleipä... se kun kootaan kuin kääretorttu ja paistetaan sitten vasta uunissa. Ohjeen näin Annan mehukkaassa keittiössä, olisko ollut joku joulukuun alun jakso nelosella tv:ssä.

No mulla oli lähes kaikki aineet, joten eikun kokeilemaan... Broileria kaivelin pakastimesta ja siinä vaiheessa leipominen muuttui pakastimen sulattamiseksi, olihan ulkona sopivasti 25 astetta pakkasta, joten eikun kantamaan pakasteet pihalle ja pakastimen siivoukseen... Saman tien tajusin, että kannattais varmaan samalla sulattaa ja siivota kakkospakastinkin. Leipominen siirtyi siis iltaan, joten tästä tuli sopivasti iltapalaa.




5 dl lämmintä vettä
1 rkl kuivahiivaa
2 rkl maissijauhoja
1 rkl hunajaa
2 tl suolaa
n. 7 dl vehnäjauhoja
vajaa dl oliiviöljyä

Täytteeseen:
8 paistettua pekoniviipaletta
7 dl kypsää broileria paloiteltuna (kypsennettäessä dijonsinapilla ja hunajalla voideltua)
vajaa dl aurinkokuivattuja tomaatteja silputtuna
vajaa 5 dl cheddarjuustoa raasteena

Mittaa kuivahiiva, maissijauhot ja hunaja lämpimän veden joukkoon. Lisää suola. Lisää n. puolet vehnäjauhoista. Lisää oliiviöljy ja loput jauhot. Annan ohjeen mukaan jauhojen tarve vaihtelee mm. ilmankosteuden vuoksi, joten en edes mittailut jauhoja, kun lisäilin niitä vielä, mutta tuo 7 dl ei siis riittänyt. Kun taikina tuntui leivottavaksi sopivalta, jätin taikinan kohoamaan.

Kaulitse taikinasta leipävuoan levyinen n. 1.5 cm paksu levy. Levitä päälle pekoniviipaleita. Seuraavaksi levitellään broileripalat, niiden päälle vielä aurinkokuivatut tomaatit ja juusto.

Tässä vaiheessa voin kertoa oman versioni täytteestä:
  1. en mittaillut mitään täytteen aineksia ja nyt kun noita määriä tässä katselin, niin broileria, ja juustoa olisi saanut olla enemmän :)
  2. unohdin pekoniviipaleet uuniin ja ne kärähti tietty karrelle, siis tilalle laitoin palvikinkkuviipaleita
  3. cheddaria kaapista löytyi vain sulatejuustolevyinä, pilkoin siis niitä täytteeseen kaksi kappaletta ja juustoraasteeksi laitoin kaupan valmista pizzajuustoraastetta


Täytteiden levittämisen jälkeen rullaa leipä kääretortun tapaan ja nosta voideltuun leipävuokaan. Anna kohota liinan alla puolisen tuntia.

Paista leipää uunissa 200 asteessa 20 minuuttia, laske uunin lämpötila 175 asteeseen ja paista vielä 25 minuuttia. Uunista ottamisen jälkeen anna jäähtyä 15 minuuttia ennen kuin kumoat leivän vuoasta.

Leipää voi syödä lämpimänä tai kylmänä.

5.1.2010

Katkarapu-cocktailpiirakat

... tai itse asiassa ei nämä mitään cocktailpiirakoita olleet, vaan pakasteesta paistettuja karjalanpiirakoita :)

Mutta siis... piirakoiden päälle tuli kermaviilillä ohennettua katkaraputuorejuustoa, keitettyä kananmunaa, katkarapuja, kirsikkatomaattia ja tilliä. Nam...




3.1.2010

Katkarapusalaatti

Sukulaisvierailulle lupasin viedä salaattia ja päädyin tekemään tämän vanhan ja hyväksi havaitun katkarapusalaatin. Ohje onkin ollut täällä jo aikaisemmin.




Banaanisuklaakakku

Olimme menossa sukulaisvierailulle ja lupasin viedä mennessäni salaattia ja kuivakakkua. Löysin Marien blogista mielenkiintoisen banaanikakun ohjeen, jota halusin kokeilla. Tein siitä Marien vinkin mukaan samalla suklaisen version. Koska vuokani on niin iso, tein puolitoistakertaisen annoksen, suluissa alkuperäisen ohjeen mitat (alkuperäinen ohje on Hellapoliisilta). Tämä oli muuten todella hyvää eli ohje jää varmasti käyttöön :)




150g (100g) margariinia
4,5 dl (3 dl) sokeria
3 (2) munaa
4 1/2 (3dl) dl vehnäjauhoja
1,5 tl  (1 tl) vaniljasokeria
1,5 tl  (1 tl) soodaa
0,75 dl (0,5dl) kermaa
3 kpl  (2 kpl) banaania
1 dl suklaarouhetta

Vatkaa margariini ja sokeri vaahdoksi, lisää munat yksitellen hyvin vatkaten joukkoon. Lisää keskenään sekoitetut kuivat aineet, sitten vielä muussatut banaanit ja kerma. Sekoita taikinan joukkoon rouhittu suklaa. Paista voidellussa ja jauhotetussa kakkuvuoassa 150 asteessa reilu 1 tunti. Anna jäähtyä kokonaan ennen kumoamista.

2.1.2010

Ruispatongit

Näiden patonkien ohje on ollut joskus ruisjauhopussin kyljessä. Teinpä sitten kaksinkertaisella annoksella patonkeja, mutta tein vähän isompia. Sain siis vain kahdeksan patonkia, kun ohjeen mukaan niitä olisi tullut 12. Kuten kuvasta näkyy... heti tuoreeltaan ainakin maistuu :)




5 dl lämmintä vettä
25 g tuorehiivaa
2 tl suolaa
2 rkl siirappia
6 dl vehnä- tai hiivaleipäjauhoja
0,5 dl ruokaöljyä
4 dl ruisjauhoja

Sekoita vesi, hiiva, suola ja siirappi. Lisää vehnäjauhot ja vatkaa seosta voimakaasti. Lisää öljy ja ruisjauhot. Alusta pehmeähkö, kimmoisa taikina. Peitä ja kohota lämpimässä paikassa n. 45 minuuttia. Jaa taikina kuuteen osaan ja pyörittele paloista patongit. Kohota peitettynä. Leikkaa patonkien pintaan viillot terävällä veitsellä. Paista 225 asteessa 16-18 minuuttia.