27.10.2010

Sämpylöitä ja rullavuokaleipää

Teki mieli tuoreita sämpylöitä, joten vapaapäivän kunniaksi leipätaikinan tekoon. Taikina on ihan perustaikina, josta tein "laiskan leipurin sämpylöitä" eli pyörittelin taikinaa pötköksi, jonka leikkasin paloiksi. Enempää niitä pyörittelemättä nostin palat leivinpaperille nousemaan ja paistoin sämpylöiksi.


Osasta taikinaa kaulin leipävuoan pituisen levyn. Levylle sivelin Santa Marian Cheddar Cheese Dippiä. Päälle laitoin riviin palvikinkkuviipaleita. Näiden päälle levitin vielä ohuelti juustoraastetta ja kuivattua basilikaa. Lopuksi rullasin taikinalevyn kääretortun tapaan ja asettelin vuokaan nousemaan. Paistoin kypsäksi ja jäähdyttelen jälkeen maistoin... vähän voita pintaan ja nam.... :)

26.10.2010

Tiramisu-kakku

Muiden blogeja seuratessa löytää usein niin herkullisen oloisia leipomuksia, että niitä on ihan pakko kokeilla tehdä itsekin. Niinpä nyt oli leivottava tätä Tiramisu-kakkua, jonka bongasin Mansikkamäen Ebeltä. Ihan pieniä muutoksia ohjeeseen oli tehtävä, kun minun kaapistani ei löytynyt vaniljaista tuorejuustoa.


Pohja:
150 g Vanajan kaurakeksejä (hienonsin monitoimikoneella)
1 rkl sokeria
70 g voisulaa

Täyte:
2 prk Tiramisu-rahkaa
200 g maustamatonta tuorejuustoa
1 dl sokeria
2 kananmunaa
2 rkl vaniljasokeria
1 rkl maissitärkkelystä

Sekoita keksimurskaan voisula ja sokeri. Painele seos irtopohjavuokaan (n.24 cm halkaisijaltaan), jonka pohjalle on leikattu leivinpaperi. Laita jääkaappiin täytteen sekoituksen ajaksi.

Vatkaa sähkövatkaimella kaikki täytteen ainesosat hyvin sekaisin. Ota vuoka jääkaapista ja kaada vuokaan keksimurskan päälle.

Paista 175 asteessa n. 35 min, kunnes täyte on hyytynyt. Jäähdytä kakku ja siirrä tarjoiluvadille.

Koristeluun käytin ensimmäistä kertaa suklaamuotoilumassaa. Minulla oli purkki valkoista massaa ja värjäsin sitä tummalla kaakaojauheella. Pursotukset meni ihan metsään, mutta menköön... oma kakku onneksi. Lisäksi kakun päällä vielä hopeisia suklaarakeita.

17.10.2010

Viimeinen SLY12-paketti

Vihdoinkin ehdin kuvaamaan ja päivittämään tämän odotetun SLY-paketin sisällön tänne blogiini. Ja kyllä olikin taas aivan ihana paketti, kiitos salainen ystäväni. Samalla paljastui, että salainen ystäväni on Piia.

Nyt minulla ei ole enää mitään syytä olla kokeilematta macaronsien tekoa, sillä Piia oli keksinyt paketin teemaksi juuri macaron-leivokset.


Paketin sisältönä on siis:
  • Tomusokeria
  • Maito-suklaalevitettä
  • Mansikkamarmeladia
  • Punaista elintarvikeväriä
  • Punaviinietikkaa
  • Mantelijauhetta
  • Macaron-aiheinen kortti, jonka takapuolella oli ohje leivoksiin
  • Rasia, jossa niitä macaroneja voi sitten vaikka säilyttää (jos ei sitten tule syötyä niitä heti :)
  • Punaisia jouluntuoksuisia tuikkuja
  • Kaunis punaisen sävyinen pellavaliina
  • Ja tietysti kortti, jossa paljastus
Kiitos kaunis, Piia. Olipa mukava SLY-kierros. Siitä huolimatta en nyt osallistu SLY13-kierrokselle, mutta ehkä sitten taas seuraavalle...

16.10.2010

Tuparikakku

Veljeni perheineen rakensi uuden kodin ja me sisarukset olimme mukana talkoohommissa. Nyt saimme kiitokseksi tuparikutsun. Samalla vierailulla juhlittiin sitten Kostin 8-vuotissynttäreitä. Minä vein tuliaisina kakun.


Kakku on gluteeniton ja vähälaktoosinen 5 munan kakku. Käytin Sunnuntain gluteenittomia jauhoja ja tein kakkupohjan jauhopussin ohjeella. Kostutukseen käytin hyla-maitoa vaniljasokerilla maustettuna. Välissä on valmista suklaamoussea ja banaania. Päällä Knorrin Vispi-kermaa ja koristeet marsipaania ja sokerimassaa.

9.10.2010

Pizzarullat

Kaupassa osui silmiini oheinen Maizena-paketti. Siinä oli ainekset ja ohjeet joko pizzarulliin tai nakkisarviin. Yleensä en tällaisia "lisää-vain-vesi" -paketteja käytä, mutta nyt päätin kokeilla.


Kaulitun taikinalevyn päälle levitin Pirkan Chili-tomaattimurskaa, maustettua jauhelihaa, kinkkurouhetta, juustoraastetta sekä pizzamaustetta.


Ja kyllä maistuivat, ainakin minulle. Eikä tuo Lauran tuoma luomupunaviinikään ollut ollenkaan huonoa.

4.10.2010

Pullapäivä

Jo muutamana päivänä on pitänyt tehdä pullataikina, mutta vasta tänään se tapahtui. Samalla keksinkin kokeilla pullataikinan tekoa appelsiinimehuun. Tätäkin on pitänyt kokeilla jo pitkään. Vähensin vähän sokerin määrää, koska ajattelin mehun olevan sen verran makeaa. Muuten tein taikinan kuten ennenkin. Kaulitun taikinalevyn voitelin rasvalla, sirottelin päälle sokeria, kanelia ja wienercrushia. Voideltujen pullien päällä on raesokeria ja wienercrushia.


Hyvältä maistui. Ensi kerralla kokeilen laittaa väliin vielä vaikka appelsiinimarmeladia, tulee sitten tuo appelsiinin maku vahvemmin esiin.